Poison Ivy

Poison Ivy, Bruce Timmin piirrosta mukaille. Tää oli hauska duuni. Sarjakuvat kääntyvät joskus nätisti tatuoinneiksi. Tuore tatuointi vuoti ikävästi, niin kuvasta tuli vähä verestävä.
Merenneito ja tiimalasi

Nadjan merenneidolla on laiva. En tiedä onko kyseessä valtava merenneito vai pikkuruinen purjelaiva. Veikkaan jälkimmäistä.

Nitan ensimmäinen tatuointi. Tatuointi ei näy kokonaan, koska se kiertää niin paljon käden ympäri.
Ilmapuntari

Kivenlahden tatuoiduin mies, Legacyssä usein nähty Matti sai kaulaansa Ilmapuntarin. Mukaan mahtui oksalla istuva partiopöllö ja vielä puolikas ruusukin.
Tikari, ruusu ja kallot

Saatiin Jussin rintapiissi valmiiksi toisella istunnolla. Kuvassa osa väreistä on parantunutta ja osa tuoretta.
Lintuja

Tämä pääsky näyttää kuvassa vähän hassulle kun kuvakulma vääristi toisen siiven omituisen muotoiseksi.

Korppi on tehty joskus viime talvena. Sain siitä vasta nyt kunnon kuvan.
Väsähtänyt jänis

Kuoppien kaivaminen voi olla raskasta. Joelin jänö oli viikon hauskin kuva!
Maatuska, avain ja lukko

Lauralle tehtiin maatuska. Näihin ei kyllästy vaikka näitä menee nykyään aika paljon.
Rintapiissi

Aloitettin rintapiissi kaimalle Tampereelta. Päästiin aika pitkälle yhdellä istunnolla. Sitkee jätkä.





