Impact Tattoo Helsinki

Archive for September, 2013

Kanadanhanhi

Linnuista saa tehtyä hienoja tatuointeja. Referenssejä tutkiessani sain huomata mikä ero on kanadanhanhilla ja valkoposkihanhilla. Duunimatkaa fillaroidessani, Olenkin joutunut siis väistelemään valkoposkihanhia enkä niiden kanadanserkkuja.

kanadanhanhi_MG_9054

bangkok2010_holdfast_IMG_2893

Oltiin Tomin kanssa Bangkokin kansainvälisillä tatuointimessuilla tammikuussa 2010. Ne olivat hiljaisimmat messut, missä olen ikinä ollut. Tein kolmen päivän aikana yhden ainoan tatuoinnin kanadalaiselle Brenille. Nyt kolme vuotta myöhemmin, viime keväänä, Bren oli tulossa lomamatkalle Suomeen ja kysyi ehtisinkö tehdä hänelle tatuoinnin. Yllä lopputulos, eli äkäinen kanadanhanhi, leppoisalle kanadalaiselle. Vieressä edellinen tatuointi kolmen vuoden takaa Bangkokista.


Viikinkikallo

Viikingin kallo viikingillä. Kallot on ehkä huikeimpii aiheita. Tätä oli hauska tehdä. Kiitti Akke!

akkeviikinki_MG_9044


Laiva, ankkuri ja ketju

Purjelaivoja tulee tehtäväksi aika usein. Tähän tuli myös ankkuri ja hevosenkenkä. Ketju valittiin rajaamaan laivan taustalle jäävää taivasta ja merta. Tatuointi on pohkeen takaosassa ja valokuvasta ei välttämättä tule esiin kuinka iso se on.

joelpaattijaankkuri_MG_9024


Tiimalasi ja kynttilä

Nikolle tehtiin tiimalasi, jonka päälle tuli kynttilä. Samalla tuli muutama timantti. Kuvien sivussa näkyvän purjelaivan tein jokunen kuukausi sitten Jyväskylän 44 Tattoo & Gallyryssa. Mulla ei silloin ollut kameraa mukana, mutta kännykkäkuva laivasta löytyy Instagrammista.

tiimalasijakynttila_MG_8982 timantit_MG_8979


Maatuska ja ruusut

Tuli pitkästä aikaa tehtäväksi maatuska. Näitä on aina hauska tehdä.

maatuskajaruusut_MG_8994


Tiikeri ja käärme

Keskenään tappelevista eläimistä saa niin huikeita tatuointeja.

tiikerijakaarme2_MG_8999 tiikerijakaarme2_MG_9005


Värit Häkin hämähäkille

Häkin hämis sai värit ja samalla viimeisteltiin vasemman käsivarren kokonaisuus taustoiltaan yhteen aina kämmenselkään asti. Tässä linkkejä postauksiin aikaisemmmista istunnoista: Hannya ja vaahteranlehtiä, Kummituksia ja demoneja ja Tengu kämmenselässä. Ehkä joskus vielä saan tänne kuvat parantuneesta kokonaisuudesta, missä kummituksellakin on kuvassa värit.

hakkihamahakki_MG_8971hakkihihanlopetus_MG_8975