Pöllö ja ruusuja
Pöllö ja muutama ruusu olkavarressa. Iso kokonaisuus tehtiin kahdessa pitkässä sessiossa.
Tämä tatuointi on muuten saanut jo jatkoa. Myöhemmin tehdystä karhunpäästä löytyy kuva Instagram-tililtäni.
Kurki ja ruusuja
Käytiin taannoi porukalla tatuoimassa Jyväskylässä 44 Tattoo & Galleryn synttäribileissä. Ennen bilepäivää ehdin tehdä pari tatuointia 44:ssa. Alla oleva kurki on toteutettu mustaharmaana, mutta kuitenkin perinteisellä tyylillä. Oli hauska kuva tehdä – niin kuin linnut yleensä ovat!
Alla myös kännykkäotoksia bileissä tehdyistä tatuoinneista. Oli hauska päivä. Kiitos Antti, Jaakko, Jouni, Tomi, Hanna, Maaria ja kaikki 44 asiakkaat jotka tulivat paikalle. Ensi vuonna uudestaan!
Tiimalasi
Tatuointia tehdessäni kysyin asikkaalta symboloiko risti hänelle kuolemaa vai uskoa. Asiakas oli pappi, joten kyseessä oli kristinuskon tunnus.
Jäin itsekseni miettimään, että onko usko kuvassa hautautumassa ajan alle hiekanjyvä kerrallaan vai pilkistääkö se esiin ajan paineesta huolimatta? Joka tapauksessa kuvassa on yhdistetty ajan, elämän ja uskon symbolit. Niin kuin myös kuoleman.
Tatuointeja viime keväältä
Aika herättää henkiin tämä blogi. Alla liuta tatuointeja, mitkä on tehty jo viime keväänä. Samalla päivitin blogini ulkoasun valkoiseksi. Ajattelin että se olisi raikkaampi tai jotain.
Mun ajat on nyt varattu vuoden loppuun ja uusia aikoja aloitan varaamaan tammikuussa. Ilmoittelen siitä tarkemmin täällä blogissa loppuvuodesta. Tällä kertaa en ajatelut tehdä postituslitoja, sillä useamman kuukauden aikojen varaus yhdellä kertaa on osoittautunut hyvin työlääksi.
Meille on tulossa ensi kuussa huippuvierailija. Impactissa 10.–14.9. vieraileva Marius Meyer on tatuoija, josta olen kirjoitellut täällä aikaisemminkin. Marius on tehnyt minun vasemman käsivarren kaikki tatuoinnit. Toivottavasti ehdimme viimeistellä hihan tällä syyskuun vierailulla. Mariukselle olisi vielä yksi aika jäljellä. Jos aika kiinnostaa, niin yhteyttä tänne: info (a) impacttattoo.fi
Tämän tukaanin linjat on tehty reilu puoli vuotta sitten. Siksi ne näyttävät hieman harmailta väreihin nähden.
Tässä yhdistettiin majakka myrskyävän vesisadetaustan avulla entiseen, hyvin erilaiseen tatuointiin.
Tatuointi kiertää ohutta olkavartta, niin paljon, ettei tiimalasin taustalle tulleet ruusut juuri näy kuvassa.
Tämä on oikeasti aika iso tatuointi. Tehtiin yhdellä kertaa ja oli hauska tehdä. Valokuva ei vaan onnistunut kovin hyvin.
Tämä nuolenpää taas on aika pieni. Silti sinne mahtui inkkaripäällikkö. Huikee duuni.
Lintu ja kompassi
Sain tämän kuvan toteutukseen vapaat kädet. Oli hauska yrittää saada tuttuun aiheeseen uutta kuvakulmaa.
Kuvia Raining Blood Tattoo vierailulta
Reappereitä ja kalloja ei saa ikinä tehdä tarpeeksi. Tää oli hauskin kuva pitkään aikaan. Kiitti!
Tällä vipeltäjällä on käärmeen kieli ja tuli perseen alla. Liekit on tehty vanhan taustatähden päälle, joten värit eivät ole niin kirkkaat.
Nää ruusut on tehty samalla kertaa. Punainen tehtiin ensin, joten se on lopuksi otetussa kuvassa enemmän turvoksissa kuin keltainen ruusu. Hyvin kestetty.
Kiitti Juha. Oli taas hauska vierailu. Ja kiitos asiakkaille, joille pääsi tekemään huikeita aiheita. Valokuva Laitisen Kimmon tatuoinnista ennakkosensuroitiin, koska tänne blogiin saattaa eksyä myös vahingossa. Kyseinen tatuointi ja jotain muutakin löytyy mun Instagram profiilista. Mut löytää sieltä näillä käyttäjänimillä: Jussi Kokkarinen / jussikokkarinen.