Kuolema ja kukka
Miila tiesi mieltymykseni kuolemaa kuvaavaan viikatemiehen hahmoon ja pääsin tekemään huikean aiheen. Tatuointiin tuli mukaan myös kukka reaperin käteen. Aihe toi mieleen Hugo Simbergin Kuoleman puutarha maalauksen. On kiehtovaa yhdistää Kuoleman ja elämän symbolit samaan kuvaan. Vasta kun myönnät olevasi kuolevainen, osaat arvostaa elämää

“Kuolema on kuoleman henkilöitymä monissa elämää kuvaavissa mytologioissa. Kuolema on tällöin olento, joka vie ihmiseltä hengen tai vie ihmisen kuolleiden asuinsijoille. Kuolema on usein henkilöitynyt ihmisen luurangoksi. Viikatemies on länsimaissa yleisin kuoleman henkilöitymä. Se on luuranko, joka on pukeutunut tummaan kaapuun ja kantaa kädessään viikatetta.” – Wikipedia
Tomilta saa myös printtejä
Tomi Kuusisto ei ole pelkästään timanttinen tatuoija, vaan myös kova maalaamaan. Tomi on tehnyt joistain maalauksistaan ja flasheistään printtejä. Uusin maalaus on kokoelma klassisia aiheita Tomin tyyliin toteutettuna. Kyseisestä maalauksesta löytyy A2 kokoon, vesiväripaperille tehtyjä printtejä.
Toinen klassikko aihe on Rock Of Ages, mistä Tomi maalasi myös taannoin oman tulkintansa. Siitäkin on saatavilla laadukkaita printtejä isoon kokoon tehtynä.
Kannattaa tsekata myös parin vuoden takainen setti erilaisia printtejä, niistä oli kai joitain vielä jäljellä: tomikuusisto.wordpress.com/2012/08/27/prints
Kun hauat ostaa printtejä, ole yhteydessä Tomiin sähköpostitse: tomi_kuusisto(a)hotmail.com
Tomin blogista löytyy printtien ohella näytteitä myös tatuoinneista: tomikuusisto.wordpress.com
Foreseen t-paita
Foreseenin kitaristi Erkka, kysyi jo hyvän aikaa sitten, piirtäisinkö heille t-paidan. Aiheeksi valikoitui tietenkin henkilökohtainen suosikkini, viikatemies. Sain piirroksen vihdoin tehtyä alkusyksystä ennen heidän Euro-touria. Piirros päätyi myös seiskatuumaiseen, mihin on irrotettu pari biisiä Foreseenin täyspitkältä Helsinki Savagery. Paitoja, aikasempia julkaisuja ja muita Foreseen oheistuotetteita saa tilattua bändin Big Cartel sivulta: foreseen.bigcartel.com. Foreseenin täyspitkän CD-versio on jo julkaistu Amerikassa ja pitäisi piakkoin olla saatavilla Euroopassa. Toivottavasti jo Anterokissa! Vinyyliä saamme odotella vielä hetkisen.


foreseen.bigcartel.com • foreseen.bandcamp.com • facebook.com/foreseen • listen.20buckspin.com
Kuumailmapallo
En onnistunut saamaan kovin hyvää valokuvaa tästä kuumailmapallosta, mutta oli hauska aihe tehdä.

Uhkapeliä kuoleman kanssa
Kuolema on aina ajankohtainen ja joskus on tarve pelata korttia sen kanssa. En muista olenko julkaissut tätä kuvaa täällä aikaisemmin. Reaperit on edelleen mun suosikkiaiheita, joten eipä haittaa vaikka tulisi julkaistua tämä peluri uudemman kerran.

Anterok 6 ensi viikonloppuna
Viikon päästä on taas vuoden kovimmat hardcore-punk-bileet! Anterok 6 21.-22.11.2014 Club PRKL:ssä. Tänäkin vuonna on Anteroiden pikkujouluihin kasattu huikea esiintyjälista.
Kurki ja ruusuja
Käytiin taannoi porukalla tatuoimassa Jyväskylässä 44 Tattoo & Galleryn synttäribileissä. Ennen bilepäivää ehdin tehdä pari tatuointia 44:ssa. Alla oleva kurki on toteutettu mustaharmaana, mutta kuitenkin perinteisellä tyylillä. Oli hauska kuva tehdä – niin kuin linnut yleensä ovat!


Alla myös kännykkäotoksia bileissä tehdyistä tatuoinneista. Oli hauska päivä. Kiitos Antti, Jaakko, Jouni, Tomi, Hanna, Maaria ja kaikki 44 asiakkaat jotka tulivat paikalle. Ensi vuonna uudestaan!

44 Tattoo & Gallery tatuointibileet
Jyväskylän 44 Tattoo & Gallery juhlii tämän viikon perjantaina synttäreitään klo 12:00 lähtien. Merkkipäivää vietetään tekemällä tatuointeja valmiista malleista 44 ensimmäiselle 44 euron hintaan. Mukana menossa 44 Tattoon Antti ja Jaakko ja Impactista minä, Tomi ja Jouni.
K-18, käteinen ja mielellään tasaraha!
Merenneito
Vedenneito on hauska aihe tatuoitavaksi. Tämän alle jäi vanha alaselkätribali. Onneksi se oli pieni ja vaaleahko, niin ei tarvinnut tehdä neidolle kokonaan mustaa pyrstöä.

They hold us down like anchors
Otsikko on lainaus jostain biisien sanoista. Tytönpäitä tekee mielellään, vaikka niiden yhteyteen tulisikin kilometrin verran tekstiä.

Korppi ja sydän
Siipiään levittävä kotka rinnassa on klassikko. Jesse valitsi rintakuvaksi korpin jolla on kynsissään anatominen sydän. Korpit ja sydämet on kyllä huikeita aiheita. Tatuointi on tehty parissa osassa, niin valokuvassa on hassuja kiiltoja.

Jouni Tsutsunen vakituisesti Impactiin
Hyviä uutisia! Jouni muuttaa Helsinkiin ja tulee meille Impactiin vakituiseksi tatuoijaksi. Jouni on mukava kaveri ja hyvä tatuoija. Hän kävi vierailemassakin meillä tämän vuoden toukokuussa. Jouni aloittaa syyskuun alusta ja varailee jo nyt aikoja. Suosittelen olemaan yhteyksissä sähköpostitse suoraan Jouniin: jounitsutsunen@netti.fi. Alla muutama kuva Jounin portfoliosta.
Lisää Jounin työnäytteitä löytyy täältä: facebook.com/jounitsutsunen
Jounin blogi: jounitsutsunen.wordpress.com ja Instagram: instagram.com/jounitsutsunen
Papukaija
Inna antoi mulle vapaat kädet papukaijansa väritykseen. Päädyin hyvin yksinkertaiseen ja klassiseen, punaisen ja sinisen yhdistelmään. Värikäs mutta ei liian kirjava, vaikka kyseessä onkin eksoottinen lintu. Kaija kiertää ympäri olkavarren sisäpuolta, eikä siksi mahtunut kunnolla kuvaan.

Syyskauden ajanvaraukset
Aloitan elokuussa varaamaan uusia tatuointiaikoja. Olen nyt vielä lomilla ja vastailen sähköposteihin palattuani elokuun puolessa välissä.
Varataksesi ajan, ota yhteyttä sähköpostilla: jussi {a} impacttattoo.fi. Sähköpostissa tulisi mainita tatuoinnin aihe, sijainti kropassa, koko (ainakin suurinpiirtein), värillinen vai mustaharmaa ja mahdolliset muut toiveet, sekä puhelinnumero. Viesti kannattaa otsikoida tatuoinnin aiheella, sillä “Ajanvaraus” ja “Tatuointi” otsikolla tulevat viestit sekoittuvat helposti toisiinsa.
Hyvää kesän jatkoa!
Lohikäärme perinteisellä amerikkalaisella tyylillä
Länsimaalainen mustaharmaa versio perinteisestä itämaisesta aiheesta. Perustuu vahvasti vanhoihin Amerikkalaisiin tatuointiflasheihin. Hauskin tatuointi vähään aikaan.


Kännykkäkuvia Raining Bloodin ja 44:n vierailuilta
Kävin viime viikolla vierailemassa Lappeenrannan Raining Blood Tattoossa ja tällä viikolla Jyväskylän 44 Tattoo & Galleryssä. toisinaan on hyvä vaihtaa maisemaa ja työskennellä uudessa ympäristössä. Usein vierailuilla pääsee myös tatuoimaan huikeita aiheita. Molemmat edellä mainitut studiot olivat tosin entuudestaan tuttuja – eikä niinkään uusia ympäristöjä. Ehkä syksyllä voisi suunnata paikkoihin, missä ei ole tullut ennen vierailtua. Kiitoksia Juhalle Raining Bloodista ja Antille, Jaakolle ja Villelle 44:sta. Oli hauskaa!
Muutama kuva Raining Blood vierailulta ennen juhannusta.

Ja kuvat myös tämän viikon 44:n vierailulta.

Kaikki kuvat on otettu puhelimella, joten laatu ei päätä huimaa.
Karhunpää
Niklas oli niin kestävää sorttia, että sydäntä murskaava karhu tehtiin yhdellä istunnolla. Rintaan jäi kuitenkin vielä tilaa, joten pari viikkoa sitten, lisättiin nallen niskaan muutama nuoli. Myöhemmästä sessiosta löytyy kännykkäkuva Instagrammista.

Loppukuun vierailut Lappeenrantaan ja Jyväskylään on varattu täyteen.
Vierailu Jyväskylään kesäkuun lopussa
Olen menossa vierailulle 44 Tattoo & Galleryyn 25.–27.6.2014. Jos haluat varata ajan, niin laita mailii suoraan mulle: jussi[a]impacttattoo.fi.

Geisha ja pioni
Tämä on tehty kahdessa osassa. Linjat ja mustat varjostukset ovat parantuneet ja värit ovat tuoreet. Osittain parantuneet tatuoinnit ovat vaikeita kuvata outojen heijastusten vuoksi, mutta ehkä tästä saa jotain selvää. Joka tapauksessa oli hauska tehdä japanilaisia aiheita, vaikka asiakas toivoikin hieman länsimaalaisempaa lähestymistapaa – etenkin geishan kasvonpiirteiden osalta.

Vierailu Lappeenrantaan 18.–19.6.2014
Lepra huom! Tulen pikavisiitille pari päivää ennen juhannusta. Jos haluat minulta tatuoinnin, niin ota yhteyttä Juhaan: www.rainingbloodtattoo.com
Tikari ja käärme
Heidi halusi tikarin. Sain itse päättää mitä sen yhteyteen tuli. Tiesin Heidin käärmeen omistajaksi, joten lisäsin siihen kyseisen matelijan. Koska tilaa ei ollut niin hirveästi, tuli käärmeestä kuvaan lähinnä pää. Näin käärmeeseen sai enemmän yksityiskohtia, eikä siitä tullut suttuista matoa.

Intiaanityttö
Chigaco Blackhawksien inspiroima intiaanitytönpää. Yritin käyttää hyödykseni kaiken tilan mikä jäi tyhjäksi vanhojen tatuointien väliin. Huikee duuni päästä tekemään.

Pelargonia
Ensimmäistä kertaa ikinä tuli tehtäväksi pelargonia. Yllättäen kukka kääntyikin nätisti tatuoinniksi. Tämä oli erittäin hauska kuva tehtäväksi.

Kukalle tehtiin myöhemmin eri värinen pelargonia kaveriksi toiseen sääreen. Siitä löytyy kännykkäkuva instagrammissa.













